Ota yhteyttä

Jyväskylän Energia varoittaa JE:n nimissä esiintyvistä henkilöistä Jyväskylässä

7.5.2018

Jyväskylän Energia (JE) on saanut yhteydenottoja asiakkailta, jotka ovat kohdanneet Jyväskylän Energian työntekijöiksi esittäytyviä henkilöitä. Havaintoja on sekä vesilaitoksen edustajaksi tekeytyneestä henkilöstä että sähköjohtojen ilmaistarkastuksista tekevistä henkilöistä. Henkilöt ovat pyrkineet sisään yksityisasuntoihin asuinalueilla, joissa JE ei tällä hetkellä suorita minkäänlaisia huolto- tai mittarointitöitä. Henkilöillä ei myöskään ole ollut esittää minkäänlaista henkilökorttia tai muuta dokumenttia.
 
Asiakkaan tiloissa JE toimii useimmiten vain mittausten tai huoltotöiden vuoksi. Parhaillaan teemme esimerkiksi vesimittareiden kausivaihtoja, mutta yllä mainituissa tapauksissa kyse ei ole ollut myöskään mittareiden vaihdosta. Jyväskylän Energian työntekijöillä on aina käytössään henkilökortit ja JE:n nimiin töitä tekevillä urakoitsijoilla urakoitsijakumppani-kortit. Nämä kortit voi aina pyytää nähtäväksi, etenkin mikäli epäilee JE:n työntekijäksi esittäytyvän henkilön tarkoitusperiä. Sopimusurakoitsijamme vesimittareiden kausivaihdossa on Varpaisjärven Maansiirto- ja Vesitekniikka Oy (VMSV), jonka työntekijöillä on myös hallussaan urakoitsijakumppanikortit. Lisää tietoa mittareiden vaihdosta löytyy sivuiltamme: https://www.jyvaskylanenergia.fi/artikkelit/artikkeli/2602/vesimittareiden_kausivaihtokierros_alkaa


Epäilyttävistä havainnoista kannattaa ilmoittaa välittömästi poliisille numeroon 112 sekä ottaa ylös tai painaa mieleensä havaintoja epäillystä, esim. millaisella autolla henkilö liikkuu, rekisterinumero, vaatetus ja puhetyyli. Jos mahdollista, kännykällä voi ottaa myös valokuvan. Epäilyttäviä henkilöitä ei tule päästää asuntoon, etenkään jos heillä ei ole esittää henkilökorttia. Jos henkilö on kuitenkin asuntoon päässyt ja asunnosta anastetaan jotakin, siitä tulee aina tehdä rikosilmoitus.

Lisätiedot:
Asiakkuusjohtaja Satu Kuusinen, p. 040 732 7447