Ota yhteyttä

Haemme tietojärjestelmäasiantuntijaa

16.2.2018

Mukava työyhteisö ja monipuolinen työnkuva odottavat sinua. Hae paikkaa 11.3. mennessä!

Tehtävän kuvaus

Tietojärjestelmäasiantuntija työskentelee Jyväskylän Energia -konsernin tietohallintotiimissä yhdessä kymmenen muun IT-ammattilaisen kanssa. Tiimin tehtävänä on tietoteknisten ratkaisujen kehittämisen koordinointi ja tehokas resursointi sekä kumppanihallinta nimettyjen avainkumppanien osalta. Tavoitteena on yhdessä valittujen yhteistyökumppanien kanssa tarjota nykyaikaisia, kustannustehokkaita ratkaisuja yrityksemme eri toiminnoille. Tuotamme ja ylläpidämme palveluja, jotka mahdollistavat yrityksemme liiketoiminnan jatkuvuuden ja kannattavan kasvun. Liiketoiminnan tarvitseman tiedon laadulla ja oikeellisuudella on alati kasvava merkitys päätöksenteossa ja liiketoiminnan ohjaamisessa.

Olemme panostaneet vahvasti liiketoiminnassa tarvittavan tiedon tunnistamiseen, tiedon laadun parantamiseen sekä digitalisaation ja sähköisen asioinnin palveluiden kehittämiseen.

Osallistut myös muihin tietojärjestelmien kehitysprojekteihin sekä ICT-tukitehtäviin, joissa saat pääasiallisen palveluvastuun sinulle nimettävän liiketoiminnon tietoteknisten palveluiden tuottamisesta ja hallinnasta. Vastuualueellasi on myös tiedon etsimiseen ja hankintaan liittyvien menetelmien kehittäminen.

Odotamme sinulta halua ja kykyä verkostoitua sekä laajaa tietojärjestelmien toiminnallisuuksien ymmärtämistä. Arvostamme www-käyttöliittymäosaamista, nykyaikaisten sovellusalustojen tuntemusta sekä ETL-, Web Services-, XML- ja integraatio-osaamista. Eduksesi lasketaan vahva Sharepoint-osaaminen. Tietokantapuolella hyödyt esimerkiksi seuraavien tietokantateknologioiden osaamisesta (MS SQL, Mongo, MySQL, Oracle, ElasticSearch, PostgreSQL). Osaaminen tietoturvasta ja tietosuojasta katsotaan eduksi.

Toimistojärjestelmäosaamisesi on hyvä, ja projektityöskentely sujuu sinulta helposti. Odotamme myös hyviä kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja. Tarjoamme sinulle positiivisia haasteita uudistuvalla toimialalla. Tehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Asemapaikkasi on Jyväskylä. Raportoit tietohallintopäällikölle.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa tietohallintopäällikkö Kari Järvinen, p. 040 820 4187, kari.jarvinen(at)jenergia.fi.

Hakeminen

Täytä hakemuksesi palkkatoivomuksineen täällä.

Hakuaika

Hae paikkaa 11.3.2018 mennessä.

Muuta

Tehtävään valitulta edellytetään hyväksytty terveystarkastus, joka sisältää huumetestauksen.

 


Kommentit ilmestyvät moderoinnin jälkeen. Kommenteissa ei saa rikkoa lakia eikä viestinnän hyviä tapoja.