Ota yhteyttä

Jäiden mittaukset Keljonlahden lähialueella alkavat

22.1.2018

Jäätilanne Keljonlahden voimalaitoksen lähivesillä kartoitetaan talvisin viikoittain mittaamalla. Tämän lämmityskauden mittaukset alkavat tiistaina 23.1. Kartoitus lopetetaan kevättalvella, kun jäillä liikkuminen käy mittaajille vaaralliseksi.

Mittaustulokset julkaistaan viikoittain sivuillamme osoitteessa www.jyvaskylanenergia.fi/jaatiedotekartta.

Mittaajien arvioiman tarpeen mukaan vaara-alueita voidaan merkitä jäällä lippusiimoilla siellä, missä on tai on ollut yleinen latu- tai kelkkareitti. Myös rannoille on viety kiinteästi asennetut varoitustaulut.

Jyväskylän Voiman mukaan mittaaminen ei valitettavasti takaa jään vahvuutta muualla kuin mittauskohdassa mittaushetkellä, koska sekä jäätilanne että voimalaitoksen ajotapa vaihtelevat. Jäillä liikutaan aina omalla vastuulla.

Muistutamme, että myös Rauhalahden voimalaitoksen edessä Jyväsjärvellä on heikomman jään paikka. Rauhalahdessa 1980-luvun puolivälistä alkaen toimineen voimalaitoksen edustalla on vakiintunut tavaksi varoittaa voimalaitostoiminnan takia syntyvästä avovedestä ilmoitustauluin. Jään heikkenemistä voi tapahtua voimalaitokselta tulevan ojan läheisyydessä ja voimalaitoksen jäähdytysvettä ottavan putken läheisyydessä.

Lisäksi Tuomiojärvellä on kaksi vedentuotantoon liittyvää vaaranpaikkaa. Tuomiojärven hapettimet sijaitsevat Lehtisaaresta vahan uimarannan ja Priimuksen suuntiin. Ongelmaa keväisin tuottaa se, että aikanaan varoitusnauhat ja -kyltit aina vajoavat sulaan. Siksi Tuomiojärvelläkin ulkoilevien on hyvä painaa mieleensä hapetinten paikat ja välttää niiden lähialueita, joilla jää haurastuu normaalia aiemmin. Hapettimet on merkitty punaisilla pisteillä jäätiedotekarttaan.

Toivomme mukavia ja turvallisia hetkiä jäällä liikkujille!

 


Kommentit ilmestyvät moderoinnin jälkeen. Kommenteissa ei saa rikkoa lakia eikä viestinnän hyviä tapoja.

Kommentoi "Jäiden mittaukset Keljonlahden lähialueella alkavat"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 __   _    __   __   _    _     ______   _    _   
| || | ||  \ \\/ // | \  / ||  /_   _// | |  | || 
| '--' ||   \ ` //  |  \/  ||   -| ||-  | |/\| || 
| .--. ||    | ||   | .  . ||   _| ||_  |  /\  || 
|_|| |_||    |_||   |_|\/|_||  /_____// |_// \_|| 
`-`  `-`     `-`'   `-`  `-`   `-----`  `-`   `-` 
                                                  
 
 

Ei kommentteja "Jäiden mittaukset Keljonlahden lähialueella alkavat"